Uusi vuosi alkaa luopumisella

Taas uusi vuosi, pitäisikö uudistua jotenkin? Elämään ei mahdu jotakin uutta ja jännittävää, ennen kuin luopuu jostain vanhasta. Luopuminen on aina vaikeaa ja monesti jää miettimään, haluaako luopua mistään. Nykyisellään elämä kuitenkin rullaa ihan kivasti. Sitten tulee hetki, kun joutuu luopumaan jostain rakkaasta tahtomattaan. Minun ei ole elämässä tarvinnut tehdä päätöksiä isojen asioiden välillä. Nyt vihdoin 32 ikävuoden kynnyksellä elämä tarjosi ennennäkemättömän vaikean haasteen, kun tuli hetki hyvästellä oma rakas lemmikki.

Toivoin tulevalta syntymäpäivältä eniten sitä, että saisin vielä pitää kissaani sylissä. Eniten ärsyynnyn elämässä siitä, kun asiat eivät mene niin kuin olen suunnitellut. Elämän epäjohdonmukaisuus saa minut vihaiseksi, kun yllättävät muuttujat pilaavat tekemäni järkevät suunnitelmat. Pidän suunnitelmallisuudesta ja ennakoinnista ja ärsyynnyn myös ihmisistä, jotka eivät pysty pitäytymään jo puoli vuotta sitten tehdyssä suunnitelmassa. Oikeastaan elämäni voisi olla pelkkiä suunnitelmia, sillä hyvin suunniteltu on kuin puoliksi tehty. Impulsiiviset teot ovat puoliksi tekemättömiä, koska niitä ei ole harkittu.

Paras ystäväni ja kissani Vilma oli täydellinen kissa persoonallisuutensa ja meidän 17 yhteisen vuoden aikana kehittyneen suhteemme ja ymmärryksemme ansiosta. Vilma oli seurallinen ja koiramainen lemmikki, joka seurasi perässäni ja kyttäsi aina tilaisuutta hypätä syliin. Kun menin illalla sänkyyn ja Vilma kuuli minun nostavan peiton, hän tiesi että nyt koitti hetki hypätä mahan päälle nukkumaan. Ajattelin, että tämä hieno opittu seuraeläimen taito pitää kuvata videolle, mutta sitten Vilma sairastui eikä enää jaksanut kipittää yhtä täsmällisesti sänkyyni. Ei pidä jättää mitään tärkeää huomiselle, koska mikä tahansa voi olla viimeinen päivä meille jokaiselle.

Vanhan kissan sairastuminen ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, mutta se tuli silti liian pian. Sammy tunsi mustasukkaisuutta siitä, että rakastin kissaa enemmän kuin häntä. Sammyn tapasin vasta muutama vuosi sitten, kun taas suurimman osan elämästäni olen määrittänyt itseni onnekkaana kissan omistajana. Onhan ihmisen elämän tarkoitus palvella kissoja, ja nyt elämältäni puuttuu merkitys.

Mietin, onko parempi rakastaa jotakuta suunnattomasti ja pelätä menettävänsä hänet jonain päivänä, vai onko parempi itkeä sitä ettei ole ketään, joka olisi minulle koko elämä? Voinko ikinä hankkia lapsia, kun sitten pitäisi pelätä että he jäävät auton alle, heitä kiusataan koulussa tai he tekevät itsemurhan? Kerro jos sinä olet keksinyt tähän dilemmaan ratkaisun.

Oman perheenjäsenen hyvästely oli ehdottomasti elämäni rankin kokemus ja suru. Tiedän, saan olla onnellinen että elämäni on ollut näin helppoa pumpulissa kasvamista, jos elämänhalun vie kissan menetys. Tunteet ovat suhteellisia. Lemmikin perään itkeminen Audissa voi tuntua yhtä suurelta surulta, kuin mitä sodassa kotinsa ja vanhempansa menettänyt Afrikan lapsi kokee. Köyhää ahdistaa mistä saisi seuraavan aterian, miljonääriä ahdistaa mistä saisi seuraavan miljoonan.

Kaiken loppuminen on jonkin alkamista. Nyt istun kotona suremassa ja odotan elämääni jotain uutta tulevaksi. Mitä teen tällä kaikella ajalla, kun minun ei tarvitse pitää kissaa sylissä ja kiirehtiä kotiin hoitamaan Vilmaa? Odotan ainakin, että parisuhteemme syventyy entisestään, kun miehen ei tarvitse jakaa rakkauttani kissan kanssa ja hän saa kaiken silitykseni.

Vilma keski-iässä

2 vastausta artikkeliin “Uusi vuosi alkaa luopumisella”

  1. Otan osaa. Elämä on täynnä menetyksiä, mutta myös saamisia, iloa ja onnea. Itse olen menetyksen suruissani ajatellut sen niin, että suruni määrä kertoo siitä miten paljon olen saanut rakkautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.