Pilaat parisuhteen oletuksilla

Kun olet elänyt vuosia parisuhteessa, voit ehkä jo arvata, että kumppanisi nauttii illalliseksi Lidlin sämpylän kahdella meetvurstilla ja puolikkaalla juustolla. Onkin turha soitella, mitä tänään syötäisiin. Vaikka tunnette toisenne hyvin, toinen ei siltikään voi aina arvata mitä ajattelet. Siksi on parempi ajatella ääneen, jos haluat viettää tulevan viikonlopun yhdessä kultasi kanssa, kuin olettaa, että sitä hänkin on varmasti suunnitellut. Jos toinen vastaa usein ei, helposti itse laiskistuu olemaan kysymättä samaa enää. Saatat kuitenkin jäädä paitsi Karibian matkasta, jos oletat, että puolison lomamatka kohdistuu tänäkin vuonna Lapinlahdelle. Haastavaa on arvioida, mitä saa ja mitä ei saa olettaa. On aivan ok kyseenalaistaa, lähteekö puoliso tiistaina tankotanssitunnille. Menetkö sinä tiistaina töihin, on usein hullumpi kysymys.

”Niin kumppani vastaa kuin hälle huudat.”

Yleisimpiä virheitä on jättää kertomatta jotain, koska olettaa, ettei se kiinnosta toista. Tai oletat, että tiedät paremmin kuin kumppanisi, mikä on hänen parhaakseen. Tämän jatkuessa pitkään, voi tuntua helpommalta luovuttaa ja aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä, kuin myöntää olevansa väärässä ja muuttaa oma tapansa suhtautua vanhaan kumppaniin. Jos et ole tyytyväinen suhteeseen ja haluat, että jokin muuttuu, muutu ensiksi itse. Moni sortuu niin rakastettuna kuin palkollisenakin purkamaan omaa pahaa oloaan ympäristöön, eli nalkuttaa puolisolle tai kollegalle. Itsetunto ei parane lyttäämällä toista alemmas. Tällainen käyttäytyminen on helpompi tunnistaa toisessa osapuolessa kuin itsessään. Suhtaudu nalkutusta kuullessasi palautteeseen neutraalisti. Vastustusta kohdatessasi on syytä olettaa, että vika on vain toisen tavassa suhtautua asiaan, ei sinussa. “Voihan sen noinkin ajatella!”

Mitä paremmin jonkun tuntee, sitä sumeammaksi hän muuttuu. Hän ihmisenä sekoittuu arjen muihin osatekijöihin ja pahimmassa tapauksessa muuttuu itsestäänselvyydeksi. Onkin välittämistä kysyä, menetkö tiistaina tanssitunnille, vaikka oletuksesi pitäisikin paikkansa. Parisuhde on peili. Niin kumppani vastaa kuin hälle huudat. Yksi tehokkaimpia viestinnän keinoja on myöntää olleensa väärässä. Jos puolisosi tai pomosi on torpannut yhdeksän edellistä ideaasi, eikö olisi ihana huomata, että kymmenennen aloitteen kohdalla olisitkin väärässä olettamalla, että hän ei pidä ajatuksesta?

Teksti julkaistu alunperin TEK-lehdessä ja TEKin blogissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.