Parisuhde on valinta rakkauden ja helppouden välillä

Liian usein huomaan miettiväni, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ilman kumppaniani. Sammy on niin vaikea ihminen. Ajatusketjuni seuraava lohko on, että olenhan minä hankala itsekin. Lohkokaavion viimeisessä laatikossa lukee, että helppo elämä ei ole elämisen arvoista. Pidän haasteista.

Jotta pääsisin elämässä eteenpäin, minun pitäisi siirtyä miettimään muita asioita, eikä käydä läpi samaa ajatusprosessia uudelleen ja uudelleen. En ole Sammyn kanssa siksi, että elämä olisi helpompaa tai hyötyisin suhteesta, vaan siksi että voisin nauttia elämästä useammalla eri tasolla. Elämän tarkoitus on tuntea. Ja palvella kissoja.

Parisuhteen elinkaarimalli auttaa ymmärtämään, että suhteessa on kehittymismahdollisuuksia vielä senkin jälkeen kun yhteinen elämä on alkanut sujua ilman toistuvaa mustasukkaisuutta ja on päästy sopimukseen siitä, miten tiskikone täytetään. Neljän vuoden yhdessäolon jälkeen on hienoa huomata, miten toisesta näkee joskus sanomattakin miltä hänestä tuntuu.

Aamulla kuljimme samaa matkaa töihin. Sammy arvosteli ajoni tasaisuutta ja yhden vanteeni suoruutta. Oletin, että hän haluaa nyt keskustella renkaiden tasapainotuksesta ja autonhuollosta ja vein keskustelua eteenpäin. Sammy äyskähti jotain, mihin olisin voinut vastata vielä rumemmin takaisin. En vastannut mitään, sillä ymmärsin että Sammyn aamu oli lähtenyt huonosti käyntiin, koska hän oli nukkunut heikosti. Lapsena mietin, miksi isi ja äiti menivät eri autoilla töihin. Tänä talvena ymmärsin miksi.

Pinnalliset asiat eivät ole kiinnostavia. Kaikkihan näkevät, miltä joku asia näyttää. Tiskikoneen täytössäkin pitää pystyä perustelemaan, miksi leikkuulauta pestään tai ei pestä koneessa. Kiinnostavaa on vasta se, miksi kumppanin mielestä orgaaninen tai synteettinen lika on toista pahempaa. Ja ennen kaikkea se, mihin muihin asioihin käsiteltävä asianhaara vaikuttaa. Pitää mennä pintaa syvemmälle ymmärtääkseen syyt. Kaikki mustat Audit eivät ole hienoja, vaan myös moottorilla on väliä.

En yleensä katso telkkaria, koska mielummin luon viihdettä kuin kulutan muiden tuotoksia. Poikkeus mielipiteeseeni on kuitenkin Temptation Island. Onhan se hauska katsoa, miten juopunut nuoriso perseilee, mutta ennen kaikkea kiinnostavaa on se, miksi he toimivat niin. Oikeita syitähän tarina ei tuo esiin, mutta se vasta kiinnostavaa onkin, koska se jättää tulkinnan varaa omille teorioille. Tylsäähän se olisi ostaa muiden mielipiteitä. Tai samanlainen paita kuin kaikilla muillakin.

Toisinaan haaveilen helposta elämästä, jossa keittiön siivoamisprotokollasta ei tarvitsisi riidellä joka viikko, ja jossa kumppani jakaisi muutenkin samat mielipiteet kanssani. Mutta tylsäähän se olisi pidemmän päälle. Me olemme yhdessä rakkaudesta, mutta käytännön asiat tuottavat usein ristiriitoja. Rakastatko suhteessa vain helppoa elämää vai toista yksilönä?

Minna ja Sammy

Jos päivä onkin harmaa, pieni riita aina piristää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.