Kvanttimekaniikka paljastaa rakkauden säännöt

Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaan kvanttifysiikassa ei voida samaan aikaan määrittää äärettömän tarkasti hiukkasen paikkaa ja liikemäärää. Epämääräisyysrelaatio on voimassa myös abstrakteille käsitteille kuten energialle, ajalle ja rakkaudelle. Kvanttimekaniikan säännöt eivät päde makromaailmassa, mutta joku kaunis päivä kaiken teoria yhdistää kvanttifysiikan ja gravitaation. Mikä yhdistää rakkauden fysiikkaan? Onko rakkaus kvantittunut?

Kokemuksen perusteella rakkaus on aalto, mutta aalto-hiukkasdualismin mukaisesti silläkin on hiukkasen ominaisuuksia. Tarkastelujaksolla eli elämässä tulee vastaan pisteitä, joissa rakkaus pitää kyseenalaistaa ja aallosta tulee 1 tai 0. Aaltofunktio romahtaa mittaushetkellä jompaan kumpaan kvanttitilaan. Onko suhteella tulevaisuutta vai onko yhteisessä elämässä enemmän miinusta kuin plussaa? Deterministille yhtälö on vaikea. Superpositioperiaatteen mukaisesti kummankin osapuolen todennäköisyysaaltoja voidaan laskea yhteen ja saada suhdetta kuvaava aaltofunktio.

Parisuhteesta tekee mielenkiintoisen se, että toista ei voi ikinä ymmärtää täysin. Yhteinen elämä on matka, jossa ette ole koskaan perillä, vaikka yrität päivä päivältä määritellä häntä tarkemmin. Nauti siitä, että et tiedä toisesta kaikkea, ja hyväksy epätäydellisyys. Suhteen ja Schrödingerin kissan voi todeta kuolleeksi vasta, kun ajatuskokeen laatikko avataan ja luulo muuttuu tiedoksi.

Ihminen ihastuu mielikuviin. Kun tapaat uuden ihmisen, tiedät hänestä vain vähän ja täydennät loput oletuksilla, jotka vastaavat ihannekumppaniasi. On paljon kiinnostavampaa arvailla, mistä uusi ihastus pitää kuin tietää jo vastaus siihen, mistä vanha puoliso tykkää. Kumppanisi oli joskus unelmiesi ihastus, mutta kun epätarkat arvailut muuttuvat totuuksiksi, katoaa se ideamaailman ihannekumppani. Rakkaus on sitä mitä sinä et tiedä, mutta johon sinä luotat.

Ehkä toivot, että kumppanisi tekisi enemmän sitä ja olisi vähemmän tätä. Rakkautta on hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on. Kun kasvatte ihmisinä yhdessä, aika pyöristää kulmanne. Opitte sietämään toistenne huonoja puolia ja kääntämään ne eduksi. Yhdessä olette enemmän kuin kaksi. Metafysiikassa emergenssi puhuu sen puolesta, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tällä voi koittaa selittää ihmisyyttä, ja miksei myös rakkautta.

Elämän epämääräisyys luo sille merkityksen. Se, että ei tiedä, jättää tilaa uskolle. Onneksi rakkaus täyttää tyhjyyden, jota olemassaolomme tarkoituksen ja hiukkasfysiikan on vaikea selittää. Pitää uskaltaa rakastaa ymmärtämättä mitä se on.

Teksti julkaistu alun perin TEK-lehdessä ja Tekniikan Akateemisten blogissa.

Kuva: Sara Pihlaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.